Музей частной коллекции Кронида Гоголева представляет уникальную коллекцию скульптурных рельефов из дерева

KRONID ALEKSANDROVICH GOGOLEV

13.kesäkuuta 1926 – 10.huhtikuuta 2013

Kronid Aleksandrovich on syntynyt vuonna 1926 Novgorodin läänin Prutskoe-kylässä entisen papin perheessä.16-vuotiaana hän joutui rintamalle ja jatkosodan päätettyään vuonna 1945 hän oli Itä-Saksassa. Hän kotiutui vuonna 1950. Kolmen vuoden kuluttua hän pääsi opiskelemaan Pietarin kasvatusopilliseen taide-ja grafiikkaopistoon. Sen päätettyään hän kutsusta lähti Karjalaan, ensin Kestenkiin ja sitten vuonna 1961 Sortavalaan. Toimiessaan koristetaiteilijana ja opettajana Gogolev valmistui Gertsenille nimetyn yliopiston taide-ja grafiikkatiedekunnalta. Sortavalassa taiteilija sai ensimmäistä kokemusta puunkäsittelystä ja kohta puusta tuli hänen luomistyönsä pääaine. Uusi sille ajalle ja melkein unohdettu kansantaiteen laji ja se ei saanut heti tunnustusta – Karjalan Taiteilijaliiton jäseneksi Gogolev hyväksyttiin vasta vuonna 1985.

Sortavalassa taiteilija sai ensimmäistä kokemusta puunkäsittelystä ja kohta puusta tuli hänen luomistyönsä pääaine. Haastateltavana taiteilija kertoo työstään: ”Kerran minulta kysyttiin: Mitä varten sinä työskentelet? Minä rupesin ajattelemaan, itseasiassa mitä varten? Minun loppumattomat askartelut eivät siitäneet minua  lähemmäksi jotakin tunnettua taiteilijaa vaan väli tuli yhä suuremmaksi. Silloin minä ymmärsin, että verrattomat taiteilijat niin kuin Serov, ovat jo puolijumalat eikä niitä voi tavoittaa. Mutta oman luomistyön kautta saan ymmärrettyä tätä taidetta, miten hän piti kynää, mitä on tämä viiva, miten se soi. Ja onni on nimenomaan siinä. Ehkä rupesin käsittelemään puuta siitä syystä, että ymmärsin seuraavaa: kaikki mitä tein ennen on minun ylin raja enkä pysty tavoittaa korkeampaa... Ja käännekohtana oli se, että päätin tehdä piirrokseni jossakin muussa materiaalissa ja kun kosketin puuta minä tulin rauhattomaksi muutamaksi vuosikymmeneksi ja sain jotakin tarkoitusta. Ja minä sain helpotusta. Minun ei tarvitse katsoa taakseen. Itse prosessi, että minä teen fyysistä työtä sai minut innostumaan.

Uransa alussa taiteilija teki pieniä puuveistoksia ja esineitä, sitten hän ryhtyi kokeilemaan vaikeampaa työtä eli tehdä kohokuvia koristeastioihin. Tässä vaiheessa pääteemoina oli Sortavala ja Valamo. Alussa taiteilija teki kohokuvallisilla ja reikäkoristeisilla ornamenteilla koristettujen leipäkorien sarjoja. Ja joka työssään tekijä yrittää yhdistää sisällön ja muodon eli tavallisesti hänen töissään koristeet ovat valmistettavan esineen erottamaton osa. Seuraavana luomistyön vaiheena oli kohokuvallisia veistoksia, joissa oli perspektiivisia syvässä ja monikerroksisessa puunleikkaustekniikassa tehtyjä maisemakuvia. Syvyyden, perspektiivin ja tilavaikutuksen efektit saadaan aikaan reliefin paikoittaisella syventymisellä sekä puun petsauksella. Materiaalina käytetään lemusta, koska se omaa puunleikkaukselle sopivat ominaisuudet. Lehmuksen on sitkeä, se hyvin pitää reunat ja kulmat, sillä ei ole kerroksellisuutta, joka on ominaista muille puulajeille. Muutamat työt ovat uusiseelaitilaista jelotong-puuta. Tällä materiaalilla on keltaisempi sävy ja se on huomattavasti pehmeämpi kui lehmus.

         Tavallisesti kohokuvien aiheena on Kalevala, venäläinen kansanrunous, Valamon luonto, tavallisen venäläisen maalaisväen elämä ja juhlat. Kaikki taiteilijan teokset saa jakaa neljään vaiheeseen. Ensimmäisestä oli edellä mainittu eli astiat ja pienet esineet, joihin oli tehty kohokuvia.

         Toinen vaihe – siirto töihin, jotka oli tehty matalahkoilla kohokuvilla isoihin tauluihin. Esimerkiksi: triptyykki Valamo, Rannalla ja Urho. Tämä vaihe ajoitetaan 1980-luvulle. Siihen aikaan taiteilijan pääteemana on Valamo, koska hän usein asuu siellä kesäaikana. Monilukuiset maisemamaalaukset ja maisemaharjoitelmat olivat sysäyksenä kohokuviin, joiden aiheena oli Pohjois-Laatokan luonto. Suurin osa näistä töistä ovat maisemamaalaukset, jotka leikkaamalla oli siirretty puuhun. Hahmojen jonkinlainen staattisuus ja keskentekoisuus luonnehtivat ilmaisee, etteivät ne ole itsenäisiä teoksia vaan interiöörityöt. Siitä syystä että edellisinä vuosina K.Gogolev teki näyttelyjen järjestelytyöt, toimi taiteilijana paikallisessa teatterissa, teki julkisten rakennusten kompositiopäätökset hänen teoksensa kuvaavat tekijän alkuperäisen suhtautumisen hänen tekemiin esineisiin. Ne eivät vielä ole itsearvoisia, vaan tarkoitettu interiöörien koristelua varten. Vuoden 1986 jälkeen taiteilija jätti opettajavirkansa ja valmistaessaan näyttelysalin avausta on täysin uppoutunut töihin. Moskovan Arkkitehtuuriinstituutissa järjestetyn menestyksellisen näyttelyn jälkeen, jossa näytteillä oli pääosin puusta tehtyä töitä Gogolev ymmärtää, että hän on löytynyt itselleen nimenomaan sen suunnan, johon täytyy jatkaa liikkumista. Vuonna 1989 kun Venäjän ja Suomen rajat avautuivat taiteilija aloitti aktiivisen yhteistyön suomalaisten mestareiden kanssa. Ja tämä on uusi vaihe hänen luomistyössään. Muutamat tapahtumat hänen elämässään esim. ulkomaanmatkat, uudet tutustumiset varsinkin tunnettujen suomalaisten puuseppämestareiden Eeva Ryynäsen, Erkki Luostarisen ja Oiva Kentan kanssa, muuttivat sekä taiteilijan töiden aiheiston että niiden tekotyylin. 1990-luvulla Kronid Gogolev osallistui aktiivisesti erilaisiin seminaareihin, joiden teemoina oli puunkäsittely, oli puunveiston opettajana mestariluokissa yhdessä suomalaisten kollegojensa kanssa. Tästä syystä tässä vaiheessa kaksi eri kulttuuria tunkeutuu toisiinsa ja näköpiiri laajentuu. Tässä vaiheessa hänen teosten aiheisto lähestyy Kalevalan juonia, Sortavalan historiaa suomalaisena kaupunkina. Kohokuva tulee monisuuntaiseksi ja syväksi. Suomalaisilta puuseppämestareilta Gogolev lainaa mehukasta ja samettimaista sävytystekniikkaa, joka mahdollistaa vaihtelun tai päinvastoin ei sävytä kohokuvan pintaa. Tähän kauteen kuuluvat esimerkiksi seuraavat työt: Ateriointi karjalaisessa tuvassa, Nuotion ääressä, Onnettomuus ja muut.

         Kunnioittaen suomalaisten puuseppämestareiden luomistyötä ja tunnustaen heidän tekotekniikan jonkinlaisen vaikutuksen, taiteilija korostaa että iänsä mukana hän palaa lähteilleen ja suomalaisen kulttuurin vaikutuksesta huolimatta taiteilijan muisti kääntyy ikivanhan venäläisen kyläelämän puoleen, joka oli omaksuttu vielä lapsuudessa, sellaista kyläelämää säilyi Venäjän sisäosissa 1920-luvulle asti. Nimenomaan tästä syystä luomistyön viimeisellä kaudella taiteilija niin kuin palautuu siihen aikaan käyttäen kohokuvissa aiheita, jotka ovat syntyisin venäläisen kylän arkielämästä, esimerkiksi: Talvijuhla, Kylähuvit, Kirkolla, Tori, Illanvietto.

         Vuodesta 1988 Sortavalassa toimii näyttelysali, jossa näytteillä on taiteilijan pysyvä kokoelma – ArtGogolev Center. Kronid Gogolevin valitut työt ovat Moskovan koriste-ja käsityötaidemuseossa, Polyteknillisessä museossa, Pietarin Kansantieteellisessa museossa, Valamon museossa sekä useissa yksityiskokoelmissa Amerikassa, Japanissa, Saksassa, Suomessa ja Ruotsissa. Taiteilijan teoksia on mm. Vladimir Putinin, Boris Jeltsinin, Dmitri Medvedevin, Anatoly Tchubaisin ja monien muiden tunnettujen Venäjän poliitikoiden yksityskokoelmissa.

 Uransa alussa taiteilija teki pieniä puuveistoksia ja esineitä, sitten hän ryhtyi kokeilemaan vaikeampaa työtä eli tehdä kohokuvia koristeastioihin. Tässä vaiheessa pääteemoina oli Sortavala ja Valamo. Alussa taiteilija teki kohokuvallisilla ja reikäkoristeisilla ornamenteilla koristettujen leipäkorien sarjoja. Ja joka työssään tekijä yrittää yhdistää sisällön ja muodon eli tavallisesti hänen töissään koristeet ovat valmistettavan esineen erottamaton osa. Seuraavana luomistyön vaiheena oli kohokuvallisia veistoksia, joissa oli perspektiivisia syvässä ja monikerroksisessa puunleikkaustekniikassa tehtyjä maisemakuvia. Syvyyden, perspektiivin ja tilavaikutuksen efektit saadaan aikaan reliefin paikoittaisella syventymisellä sekä puun petsauksella. Materiaalina käytetään lemusta, koska se omaa puunleikkaukselle sopivat ominaisuudet. Lehmuksen on sitkeä, se hyvin pitää reunat ja kulmat, sillä ei ole kerroksellisuutta, joka on ominaista muille puulajeille. Muutamat työt ovat uusiseelaitilaista jelotong-puuta. Tällä materiaalilla on keltaisempi sävy ja se on huomattavasti pehmeämpi kui lehmus.

         Tavallisesti kohokuvien aiheena on Kalevala, venäläinen kansanrunous, Valamon luonto, tavallisen venäläisen maalaisväen elämä ja juhlat. Kaikki taiteilijan teokset saa jakaa neljään vaiheeseen. Ensimmäisestä oli edellä mainittu eli astiat ja pienet esineet, joihin oli tehty kohokuvia.

         Toinen vaihe – siirto töihin, jotka oli tehty matalahkoilla kohokuvilla isoihin tauluihin. Esimerkiksi: triptyykki Valamo, Rannalla ja Urho. Tämä vaihe ajoitetaan 1980-luvulle. Siihen aikaan taiteilijan pääteemana on Valamo, koska hän usein asuu siellä kesäaikana. Monilukuiset maisemamaalaukset ja maisemaharjoitelmat olivat sysäyksenä kohokuviin, joiden aiheena oli Pohjois-Laatokan luonto. Suurin osa näistä töistä ovat maisemamaalaukset, jotka leikkaamalla oli siirretty puuhun. Hahmojen jonkinlainen staattisuus ja keskentekoisuus luonnehtivat ilmaisee, etteivät ne ole itsenäisiä teoksia vaan interiöörityöt. Siitä syystä että edellisinä vuosina K.Gogolev teki näyttelyjen järjestelytyöt, toimi taiteilijana paikallisessa teatterissa, teki julkisten rakennusten kompositiopäätökset hänen teoksensa kuvaavat tekijän alkuperäisen suhtautumisen hänen tekemiin esineisiin. Ne eivät vielä ole itsearvoisia, vaan tarkoitettu interiöörien koristelua varten. Vuoden 1986 jälkeen taiteilija jätti opettajavirkansa ja valmistaessaan näyttelysalin avausta on täysin uppoutunut töihin. Moskovan Arkkitehtuuriinstituutissa järjestetyn menestyksellisen näyttelyn jälkeen, jossa näytteillä oli pääosin puusta tehtyä töitä Gogolev ymmärtää, että hän on löytynyt itselleen nimenomaan sen suunnan, johon täytyy jatkaa liikkumista. Vuonna 1989 kun Venäjän ja Suomen rajat avautuivat taiteilija aloitti aktiivisen yhteistyön suomalaisten mestareiden kanssa. Ja tämä on uusi vaihe hänen luomistyössään. Muutamat tapahtumat hänen elämässään esim. ulkomaanmatkat, uudet tutustumiset varsinkin tunnettujen suomalaisten puuseppämestareiden Eeva Ryynäsen, Erkki Luostarisen ja Oiva Kentan kanssa, muuttivat sekä taiteilijan töiden aiheiston että niiden tekotyylin. 1990-luvulla Kronid Gogolev osallistui aktiivisesti erilaisiin seminaareihin, joiden teemoina oli puunkäsittely, oli puunveiston opettajana mestariluokissa yhdessä suomalaisten kollegojensa kanssa. Tästä syystä tässä vaiheessa kaksi eri kulttuuria tunkeutuu toisiinsa ja näköpiiri laajentuu. Tässä vaiheessa hänen teosten aiheisto lähestyy Kalevalan juonia, Sortavalan historiaa suomalaisena kaupunkina. Kohokuva tulee monisuuntaiseksi ja syväksi. Suomalaisilta puuseppämestareilta Gogolev lainaa mehukasta ja samettimaista sävytystekniikkaa, joka mahdollistaa vaihtelun tai päinvastoin ei sävytä kohokuvan pintaa. Tähän kauteen kuuluvat esimerkiksi seuraavat työt: Ateriointi karjalaisessa tuvassa, Nuotion ääressä, Onnettomuus ja muut.